Kiitos ja anteeksi

Viisi kuukautta odotusta, odotusta ja vähän vielä lisää odotusta. Kuukaudet muuttuvat viikoiksi, viikot päiviksi ja päivät tunneiksi. Se meni nopeammin kuin olisin koskaan osannut odottaakkaan. Olen ryöminyt pitkin laivan käytäviä, kertonut paljon kiellettyjä tarinoita, puhunut ruotsia ja nauranut vedet silmissä monet kerrat. Olen ehkä nauranut parin viimeisen viikon aikana enemmän, kuin koko tämän vuoden aikana yhteensä. Olen tavannut monia vanhoja ja uusia ystäviä. Olen kuullut miten minusta välitetään ja juonut puistossa hyvää tarjottua skumppaa.

Olen myös juonut alkoholia enemmän, kuin koko vuotena yhteensä. Voin myös sanoa, että tunsin ja tunnen joka ikisen juodun lasillisen luissani. Vaikka nukahtelinkin pystyyn ja piilouduin vessaan tärisiessäni ja kylmää hikeä vuodattaessani tarjoillessani muille, niitä mitä olin edellisinä päivinä juonut. Voin rehellisesti sanoa, että kaikki oli sen arvoista.

Kirjoitan tätä tällä hetkellä sänkyni pohjalla nuhaisena kuumeessa hortoillessa ja olo on kuin haudasta nousseella. Enkä ole vieläkään saanut univelkojani kuitattua.
Tahdon vain sanoa, että minulla on ollut niin haukaa! En edes muistanut, että ihmisellä voi olla näin hauskaa. Kiitos kaikille teille ihanille. Teille kaikille jotka naamaani jaksoi katsoa kotona, keikoilla tai vapun vietossa. Loppuun tahdon sanoa vielä, että tack så mycket!