sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Vaatteet on mun aatteet

Tämä hetki on täydellinen. Istun parvekkeellani juoden kahvia, kirjoittaen blogia, polttaen savukkeita putkeen ja kuunnellen hyvää musiikkia. Samalla aurinko mukavasti lämmittää selkääni.
Mutta niin asiaan! Monet ovat kyselleet kirjoitusta tyylistäni ymym. Joten päätin nyt tehdä postauksen siitä millaisia eri "vaiheita" on minulla tyylillisesti ollut ja miten siitä on sitten muotoutunut sellainen, kun se nyt on.

Oon aina ollut tosi tarkka siitä mitä mulla on päälläni. Ala-asteellakaan en suostunut pukemaan mitä vain rääsyjä päälleni. Ensimmäiset muistikuvani, että olisin alkanut pukeutumaan jotenkin erillälailla on jostain neljänneltä luokalta. Näytin silloin 10-vuotiaalta emo pojalta ja kaikki mitä ikinä laitin päälleni niin niissä oli oltava pääkalloja. Kaikki vaatteeni ostin silloin poikien puolelta ja suurin osa sen aikaisista vaatteisani ovatkin nyt siirtyneet pikkuveljelleni. Leikkasin silloin myös hiukseni lyhyeksi ja värjäsin ne ensimmäistä kertaa kestovärillä mustaksi. Yritin kuumeisesti tästä ajasta löytää kuvia, mutta valitettavasti ne ovat vuosien varrella kaikki kadonneet jonnekkin.

Poikamaisuus jatkui, mutta en enään kylläkään näyttänyt pikkupojalta. Yritin näyttää sen aikaisieni suurimmilta idoleilta. Jonne Aaronilta ja Ville Valolta. Käytin paljon kummallisia pipoja.


Ei juma, kai mä sitten onnistuinkin näyttämään Jonne Aaronilta? 11.v(?) Anni tässä moe!

Kuudennen luokan kevät. Mulle vaan tapahtui jotain. Minusta tuli lissu. Voi kyllä minusta. Yritin seurata muotia ja niin pois päin. Nudehuulet oli aika kova juttu silloin. 







Muistatteko nämä kultaiset ajat jolloin kaikista kuvista oli pakko blurrata tai peittää nenä jollain epämääräisellä? Esimerkiksi tälläisellä. Ei tsiisus.

Muistan varmaan ikuisesti sen, kun katoin yöllä huoneessani Negativen ja Hanoi Rocksin live dvd:itä edes takaisin aina uudelleen ja uudelleen aamu kuuteen asti. Näin ne kaikki tytöt eturivissä heilumassa revityissä housuissa ja tukat tupeerattuna. Myös mä halusin näyttää siltä. Pian marssinkin kampaamoon vetämään hiukset kerroksittain ja värjäämään ne taas mustaksi. Se oli muistaakseni samana kesänä, kun siirryin ylä-asteelle.




Se oli henkisesti tosi raskasta. Asuin silloin pienellä paikkakunnalla, jossa ei suvaittu sitä, että joku sattui näyttämään hiukan erillaiselta. Olin silloin myös tosi epävarma omasta ulkonäöstä, mutta kuka  pieni seiskaluokkalainen ei nyt olisi? Muistan ikuisest kuinka pelkäsin ensimmäistä kertaa laittaa bändi paidan uuteen kouluun. Muistan myös kuinka vaikeaa oli yhtäkkia vaihtaa tyyliä. En tiennyt mistä ostaa uudelle tyylilleni vaatteita. En tiennyt miten yhdistellä vaatteita ymsyms. Näytin siihen aikaan emolta, vaikka en kylläkään sitä ollut. En edes kuunnellut emo musiikkia, en ole koskaan sellaista paskaa onneksi kuunnellutkaan.

Olin seitsemännellä luokalla ja mun tyyliä ei voinut olla huomaamatta. Näinpä sain tuhansia nimiä, joilla mut tunnettiin ympäri kyliä. Harakka, variksenpelätin, romukauppiaan tytär, pirihuora ja mitä näitä nyt oli. Suuri osa ihmisistä varmaan ottaisi näistä itteensä, mutta ihmisten ärsyyntyminen vain lietso mua aina tupeeraamaan hiuksia vähän lisää ja lisää ja lisäämään huiveja roikkumaan housun vyölenkeistä. Näin jälkeenpäin mietittynä olin ihan helvetin rohkea tuohon aikaan. En usko, että kauheen moni tuollaiseen pystyisi. 





Hanoi Rocksista tuli mun koko elämä ja se myös näky tyylissä. Hiukseni tupeerasin jokainen päivä ja hiuslakkaa kului kaksi pulloa viikossa ja vetyperoksiidia tungin hiuksiini kerran viikossa. Kuulin myös Pirjon Basaarista ja musta tais tullakkin jonkinlainen vakioasiakas. Huiveja ja koruja puin päällen enemmän, kuin laki sallii. Aloin myös käyttämään huomattavasti värikkäämpiä vaatteita.




Monroen vanha takki ja se haisee edelleen.




Sitten tapahtui jotain. Vaihdoin kampaajaa ja siitä syntyi katastrofi. Tahdoin vain leikata hiuksiaki enemmän kerroksittain. Kampaaja päätti kuitenkin tehdä ainakin omasta milestään palveluksen ja leikata puolet hiuksistani helvettiin. En ole koskaan ollut niin vihainen, kuin sen jälkeen. Noh enpä ole sen jälkeen kampaajalla käynyt. Ei kestäny kauankaan, kun otin pidennykset.







Aloin tuupeeraamaan hiuksia koko ajan vähemmän ja vähemmän. Mun tyyli muuttu värikkäästä täysin mustaksi. Näytin aika tylsältä. Sain maailman parhaan idean värjätä hiukset siniseksi. 



En tidä miksi helvetissä, mutta jostain syystä annoin niiden haalistua ihan kauhean värisiksi ja pian värjäsinkin ne taas uudestaan vaaleiksi. Samoihin aikoihin hankin nahkatakkini ja otin huulilävistyksen.



Se oli yksi kaljan täytteinen ilta. Joku sai mahtavan idean pestä hiukseni. Äidilläni oli silloin punaiset hiukset ja hänellä oli sävyttävää hoitoainetta. Sitä pistettiin sitten mun päähän ja vuolaa mulla oli vaaleanpunaiset hiukset. Ei mulla kerennyt kuin jonkun viikon ne hiukset olla, kunnes värjäsin ne taas vaaleiksi ja sen jälkeen jälleen sinisiksi.



Aloin kuuntelemaan yhä enemmän ja enemmän punkkia. Se näkyi myös pukeutumisessa. Ensin leikkasin sivusiilin ja sen vähän jälkeen keesin. Aloin käyttää tosi poikamaisia vaatteita. Näin jälkikäteen, kun katsoo näitä kuvia en yhtään ihmettele miksi ihmiset sanoi minulle, että näytän rekkalespolta ja pikkupojalta. Samoihin aikoihin otin myös ensimmäisen tatuointini.

Anteeksi vitun paskasta laadusta. Siinä siis lukee "too fast to live, too young to die"








Kuten varmaan huomaatte noista kuvista en osannut yhtään laittaa sitä keesiä. Sitten tuli nää post-punk meikit. Idea näyttää Nina Hagenilta on mahtava, mutta mä näytin kyllä välillä ihan transulta. Ei saatana. Otin silloin toisen tatuointini. Siis nyt mennään vuoden 2012 kesässä.







Tyyli on pysyny aika samana nyt viimesen parin vuoden sisällä. Paitsi keesin olen kasvattanut jo aikoja sittten pois. Muutenkin mun tyyli on nykyään paljon naisellisempi ja aikuismaisempi.
 Nyt talvella leikkasin kauheessa hiuskriisissä etuhiukset, mutta kyllästyin niihin melko nopeesti. En mä niitä jaksanu koskaan edes laittaa. Pitää kyllä myöntää, että mun tyyli on kyllä aika paljon tylsistynyt viimeisen vuoden aikana. Nykyään voin jopa kulkea julkisilla paikoilla ilman nahkatakkia. Ehkä oon kasvamassa aikuiseksi tai jotain. En tiedä. Oon myös huomannut, että oon koko ajan vaan laiskempi ja laiskempi laittautumaan. 








Ja pakko vielä tehdä tälläinen juttu mun nahkatakista! Elikkä ostin sen joskus vuonna 2011 Leather Heavenista. Makso 200 euroa ja on muistaakeni lehmän nahkaa. Pitää kyllä myöntää, että odotin sen säilyvän kauemmin ehjänä. Siitä on lähes jokainen sauma revennyt ja molemmat kyynerpäät on pahasti auki. Toi takki on mulle vaan kaikki kaikessa. Enkä tiedä mitä teen sitten kun se joskus on niin rikki, että ei voi enää käyttää. Sitä on vaikee kuvailla, että kuinka tärkeä se mulle on. Se on osa mua. Se on nähny maailmaa yhtä paljon, kuin minäkin. Siinä lymyilee niin monet päälle kaadetut kaljat, koiranpaskat ja oksennukset. Se on myös muuttanut ulkomuotoaan niin monta, monta kertaa. En edes osaa laskea montako kerrosta maalia tuon toisen hihan päällä on, kun vanhoja taideteoksia on peitelty mustalla kangasmaalilla. Jokaisen noista sutuista olen omilla pikku kätösilläni taiteillut. 

Niin ja mitä bändejä tossa sitten on? 
Kaikki mun suosikit, elikkä:
Nina Hagen, Backyard Babies, Kaaos, Siouxsie and The Banshees, The Clash, Joy Division, Madness, Lama, Musta Paraati ja The Wildhearts!

Että sellaista tällä kertaa. Tahdon vielä sanoa sen, että en ole koskaan ostanut vaatteita sen perusteella, että minkä tyylinen haluan olla. Ostan vaatteeni juuri sen mukaan, mikä silmää miellyttää. Se on se tapa millä löydät sen oman tyylisi! 

13 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa että ymmärrän sitä kamaluutta kun kampaaja teurastaa pään :D Itsekkin menin mukamas leikkauttamaan kerroksia päähän kun oli vähän pituuttakin kertynyt. Mutta eeei "otetaan vähän kuivia latvoja pois" toisin sanoen puolet pois? Jestas. Mutta voih, toivottavasti takkisi säilyy vielä monen monta vuotta! Ihan kamalaa kun rakas vaatekappale hajoaa pois :c
    Ja täytyy vielä yhtyä viimeisiin lauseisiin, toden totta~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Pitäisi toi takki viedä suutarille, että jos ne saisi vaikka pelastettua sen!

      Poista
  2. Ihailen sua kyllä ihan hirveän paljon! <3

    VastaaPoista
  3. Heei mulla vähä sama nahkatakin kans, se on varsinki sisält iha paskana ja paskassa ja kaikki bändien nimetki on aika tuhriintuneita jo, ellei joskus harvoin niitä jaksa korjailla. Mut mä vähän luulen, et jos se ei olis noin kämänen, se ei olis niin rakas. Ja toisaalta ne nimitaiteilut täytyy olla vähän omankäden suttuja, ei haittaa vaikka joku nimi ei nyt näytä niinku levyn kannessa just. :D:Dd Sulla on kyllä ihana tyyli ja takki kans, ei voi muuta sanoa. Ihana postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, totta joka sana! Meitsi on joskus kirjottanu jonkun nimen väärinkin :D Ja kiitos!

      Poista
  4. Miks laitoit vetyperoksiidia hiuksiin? Vaalentaaks se niit jotenki?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis vaalennusaineet sisältää vetyperoksiidia.. Ootko koskaan kenties kuullut ketään sanottavan vetyproksiidiblondiksi?

      Poista
  5. yhyy...en kestä oot ollu jonnen kaa samassa kuvassa ...vuodatan kyyneleitä ,koska haluan larryn ja christuksen bändiin takaisin :c Ja sun tyyli <3 ihana postaus!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Harvoin jaksan keskittyä tuntemattomien ihmisten tällasiin elämäkertajuttuihin mutta tää oli kyllä tosi jees ja apua, oon ihan kade siitä, miten kuvauksellinen oot :D Jos musta ottaa yllätyskuvia niin näytän poikkeuksetta aina ihan perseeltä, mitä helvettiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitos! :D Niin näytän yleensä minäkin, en oo oikeesti mikään kuvauksellinen ihminen! :D

      Poista