sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Olen kylmä, kun olen lämmin.

Syksy on tullut kaupunkiin. Olemme vetäytyneet koteihimme, nuolemaan tietokoneenruutujamme ja kääriytymään peiton alle. Nuoriso on vielä kerääntynyt harvaisille puistonpenkeille juomaan povariviiniään ja keski-ikäiset roikkuvat päivästä toiseen baaritiskillä odottaen oluttuoppiaan.

Tämä ei ole kotini. Tämä ei ole paikka jonne kaipaan, nukkuessani ystävieni sohvalla. Tai paikka, jossa mieleni lepää ja voin rauhoittua. Haluaisin vain paeta pois, unohtaa ja tehdä unelmistani totta.

Emme tule ikinä saamaan takaisin mennyttä. Emme vaikka yrittäisimme, vaikka haluisimme. Olemme jämähtäneet omiin maailmoihimme. Mikään ei tule enään olemaan ennallaan. Olemme saaneet toisistamme tarpeeksi, vaikka salaa kaipaankin ja muistelen. Voimme saada kuitenkin aikaan vielä jotain parempaa. Jatkaa keskeneräistä matkaa. Haluatko lähteä kuskiksi? Olen valmis lukemaan karttaasi.






torstai 18. lokakuuta 2012

Miten sinua voi sanoa edelläkävijänä, kun joku teki samat asiat kymmeniä vuosia sitten?

Tässä olisi Tiinan haaste minulle jonka olen ottanut vastaan!

This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognised." 
1. Each person tagged must post 11 things about themselves.
2. They must also answer the 11 questions the "tagger" has sent for them.
3. They must also create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4.They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must be told.
6. There's no tag backs

1. Ihan ensimmäiseksi, olen tosi huono kertomaan itestäni asioita, joten älkää nyt ihmetelkö jos tulee hieman sekavaa tekstiä.

2. Musiikki on mun koko elämä, mun kaikki rahat ja koko vapaa-aika menee siihen. 
3. Ja nyt mun on pakko myöntää liioittelevani äsken, sillä kyllähän kouluunkin menee oman aikansa. 
4. Koulusta puheenollen opiskelen kokiksi. Haluan myös tarjoilijaksi ja baarimikoksi. 
5. En oo ikinä ollu hyvä koulussa ja joudun aina opettajien silmätikuksi.
6. Käyn paljon keikoilla. No niin sanoo kyllä kaikki, mutta mä voin sanoo käyväni ihan helvetisti.
7. Pidämme parin ystäväni kanssa omaa punk/rock omakustanne lehteä Liimaa, joka ilmestyy kerran kuukaudesssa. Sehän on vuosisadan paras lehti, joten ostakaa ja sivistykää musiikin ihmeellisessä maailmassa!
8. Olen aamu-uninen.
9. Mulla on niin upea huumori, että kukaan ei tajua sitä.
10. Suurin esikuvani on varmaankin, tuo upea edelläkäviä, Nina Hagen. 
11.Suosikki yhtyeitä ovat varmaankin The Clash, Hanoi Rocks, sekä tietenkin Backyard Babies!




1.Oletko tottunut saamaan, mitä haluat? Teetkö paljon sen eteen, että saisit sen?
Nyt kun alan oikein asiaa miettimään, kyllä. Olen suuruudenhullu, sekä kaikennäköinen uusi materiaali saa minut hetkellisesti onnelliseksi. Haluamani ei kuitenkaan tule itsestään, eikä minua ole kasvatettu kultalusikka suussa. Tietyissä asioissa annan helposti periksi, mutta on myös niitä asioita joiden takia teen mitä tahansa. Siitä tulee aina voittaja fiilis, kun on nähnyt jonkin eteen todella paljon ja lopulta saa haluamansa.

2.Haluaisitko tulevaisuudessa lapsia?

Kyllä, jos minusta joskus kasvaa aikuinen.

3.Jos saisit valita, minkä taikavoiman haluaisit itsellesi? Miksi valitsisit juuri sen?

Tämä on vaikea. Ehkä transporttaus olisi kätevä?

4.Millainen on sun herätysääni?
Helvetin ärsyttävä, josta tulee sellainen fiilis että oot viidakossa. 


5.Mistä asiasta olet viimeksi ollut todella innoissasi?
Siitä, kun saimme yhen biisin kuullostamaan edes vähän oikealta kappaleelta, eikä pelkältä räminältä.

6.Jos pitäisi valita 1 ruoka, mitä sinun pitäisi syödä koko loppuelämäsi, mikä se olisi?

Katkarapunuudelit.


7.Mille asialle viimeksi nauroit?
En tiedä. Nauran aika paljon, enkä edes muista mille olen viimeksi nauranut. Luultavasti jollekin tosi tyhmälle, mitä kukaan muu ei ole pitänyt hauskana.

8.Mitkä on suurimmat pelkosi?

Tähän kysymykseen on aina yhtä vaikeaa vastata.

9.Tiedätkö jo, mitä teet ensi kesänä?

Kierrän Suomen festareita, ehkä mahdollisesti myös Euroopan. Saa nähdä mitä keikkakalenteri tuo tullessaan.


10.Mitä teit eilen?
Söin ja söin hieman lisää, katsoin elokuvia, katsoin telkkaria ja kävin kaupassa. Yksinkertaisesti sanottuna löhösin vain koko päivän Nancien ja Anniinan kämpillä.

11.Jos sinulla olisi 2 vuorokautta elinaikaa jäljellä, mitä asioita haluaisit tehdä?
Tekisin kaiken mitä olen aina halunnut tehdä. En kuitenkaan ala niitä tässä jakelemaan, mutta eiköhän ne, jotka minut hyvin tuntevan tietäisi mitä tekisin.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Olen jokeri omasta korttipakastani.


Tiedättekö sen tunteen, kun unessa juokset ja juokset, koko ajan vain eteenpäin, mutta päämäärä ei vain lähesty? Se tunne kuvastaa hyvin päivääni koulussa, ennen Ruotsiin lähtöä. Ajatukset harhailivat ja jopa reseptin lukeminen oli mahdotonta.



Olin niin jännitystä täynnä, että poltin putkeen kaksi askia tupakkaa, pompin paikasta toiseen ja lauloin joululauluja.


Vihdoinkin oli aika jättää kotimaamme taaksemme ja kääntää nokka kohti uusia seikkailuja. Samalla kuin alkoholi kiersi veressä ja keski-ikäiset lauloivat karaokea. Nauruntäytteinen laivamatkamme päättyi hienon hotellin aamupalaan.




Sateisessa Tukholmassa materialismi rakkautemme nousi huippuunsa. Kaikki tuntui kuitenkin niin oudolta. Mikään ei vastannut meidän normaalia keikka rutiiniamme. Meitä pelotti. Saatoimme ehkä juosta laivaterminaalin "putkea" pitkin kirkuen onnesta ja samalla saada henkilökunnan naamalle pienen virneen.

"HAANTTU ANNE" What the hell ?



Rakastin tässä illassa kaikkea. Keikkaa, naurua, huonoja vitsejä, kaatumisia rappusissa ja tietysti ympäröiviäni ihmisiä. Moni unelmani oli toteutunut, vain parissa tunnissa. Nämä kaksi tuntia olivat elämäni parhaat. Enkä voi vieläkään sisäistää miten paljon, niin pienessä ajassa voi tapahtua. Monta unelmaani on kuitenkin vielä toteuttamatta. Haluatko sinä toteuttaa ne minulle? Kaikki on kiinni sinusta.